Jääny vissii vähän vähemmälle kirjoitukselle viime aikoina? Eipä oikeastaan ole ollut aikaa tai halua edes kirjoittaa... Tämmönen pieni kooste viime aikaisista tapahtumista:
Eli rakenne-ultrassa sikiöstä löytyi poikeavuus, jonka takia mulle annettiin oyssiin jatko-tutkimuksiin aika. Sielläpä oon käynyt n.2vkon välein kontrollissa, kun haluavat seurata sikiön toista munuaista. Olin kuule pikkasen paineessa ja hätäkin meinas tulla, kun kerrottin poikkeavuudesta, joka ei ollutkaan sitten niin suuri. Pienellä on siis vasen munuais-allas laajentunut, joka ei ole perinnöllinen vaan oikeastaan huonoa tuuria. Kaikista elinpoikkeavuuksista tää oli kuitenkin helpotus, onhan toinen munuainen sentään normaali ja sikiö pissaa normaalisti ja lapsi vettä oli oikea määrä.
Musta on RAIVOSTUTTAVAA rampata siellä koko ajan, lääkärit on toki mukavia ja asiallisia, kertovat kaikesta niin hyvin kuin osaavat ja koittavat selittää koko ajan mitä tapahtuu, mutta silti on niitä ahdistavia hetkiä, kun kaikki kolme tuijottavat vaan näyttöä. Ensin ihan hiljaa ja sitte aloittavat keskustelun lääkäri termeillä, joista ymmärrän sanan sieltä, toisen täältä. Onneksi kuitenki selittävät mulle sen jälkee mistä puhuvat, nii en oo ollut ihan kujalla.
Pikkunen on kasvanu hirmu isoksi jo, keski käyrällä on menty nyt koko ajan. Saan aina ultrasta uuden kuvankin papusta, kiva nähdä miten kasvanu ja kehittynyt. Kaveri näyttää muute ihan isältään : D !. Tää tyyppi on ihan erillainen mitä Ninni aikoinaan, vilkas heppu mahassa muutenkin ja liikeet tuntuu ihan erillaisilta. Ninni teki paljo kuperkeikkoja ja muljahteli, tää sitte potkii lujasti ja nyrkkeilee.
Mutta mun jaksamisesta. MINÄ JAKSAN HYVIN !!!!!!!!! Tämä on uskomatonta ja ennen kuulumatonta, siivoan ja värkkään kaikkia, en ees nuku kellon ympäri. Pahoinvointi on kadonnut, en enää oksentele joka toinen päivä. Joskus esiintyy sellasta lievää kuvotusta, mut ei oo tarvinnu mennä yrjöä enään huutelemaan.
Jos koittais usiammi kirjottaa, en ees muista kaikkia asioita mitä mun PITI tänne laittaa, mutta olkoot. Mulla on seuraava kontrolli tossa kahde viiko päästä, jos sitä sillo viimestää koittais räpeltää tänne jotaki.
Lisään tosta mun rantapallosta öö nyt parin viikon takaisen kuvan ja suunnillee saman ikäsen kuvan tenavasta.