Eli jos aloittaisin vaikka siitä, et mulla tuli esikoinen sairaaksi, tossa pari viikkoa sitten, nosti sille ihan varoittamatta 40-asteen kuumeen. Särkylääkkeillä sai sitä kuumetta laskemaa, mut se sitten yötä vasten kivasti nousi takaisin. Sain neidin nukkumaan ja nukuin ite sen sängyn vieressä lattialla ja yht äkkiä sitte neidin hengitys meni katkonaiseksi ja muutenki raskaaksi, huomas et sen on vaikea hengittää. Mittasin sitte taas kuumetta, jälleen mittari näytti 39,7 astetta, ihan pepusta mittasin. Särkylääkettä oli saanu maksimi määrän ja seuraavaan sallittuu annoksee viel pitkä aika. Et puhelinta kätee ja alkaa soitteleen päivystyksen neuvontaan. Sinnehän ne tietenki käski ja herätin ton ukkelinki sitten mukaan (älkää oikeesti kysykö et minkä takia, en tiijä itekkää, tuntu et pakko saada se mukaan...). Siinäpä sitte kolmen aikaa yöllä päästiin lääkärille, neidillä oli tietenki kuume laskenu ja hengitti melkee normaalisti, sano vaa et nestettä paljon, vaikka ruiskulla väkisillä suuhun ja kotiin. Et minkäs teet. Lähetään ajamaan takasi sitä 100km matkaa ja mulla alkaa kesken tän reissun kipeät supistukset. Kotia kuitenki mentii, särkylääkettä naaman, sängylle makaamaan ja litran taisin mehua nakata huiviin. Näillä ne sitte asettuki pariksi tunniksi, sen jälkee taas uusiksi. Enpä voinu tehä mitää ilma et ois supistukset alkanu. Siinäpä sitten noudatin lääkäreiden ohjeita, enkä taas sännännyt heti sairaalaan, makoilin sängyssä, otin särkylääkettä ja join paljon. Aattelin et nyt ei varmaa oo mistää tulehduksesta kyse, kun kuurikaan ei ollut vielä loppu. Kolme yötä mää sitä jaksoin, mut eihä siitä tullu mitää, ois ton tytön kanssa pitäny kotona touhuta ja en pystyny nukkumaan ku sillo tällö sen tunnin pari.
Soittelinki sit perjantaina neuvolaan, mut eihä ne ollu tietenkää paikkakunnalla, sitte lähtiä ite tytön kanssa ajamaan jonnekki Ranttilaan, et pääsen neuvolalääkärille. Semmonen hauska juttu siin kyl oli, et pikku emäntä oli vielki kipee, piti se pakata mukaan tyttö ja kaikki tarvittava härpäke. Onneks kävi sillee hyvä tuuri, et toi ukkeli oli tulossa just töistä, nii se matkalla pysty hakemaan sen lapsen kyytiin. Kuitenkin, pääsin sinne lääkärille ja hupsista keikkaa, ne supistukset oliki kypsyttäny paikkoja sen verra, et synnytys kanavaa oli onneksi viel pitkästi jäljellä, mut kohdun suu oli auki sen pari senttiä ja pehmeä. Sieltä sitte ajella kotia ja viiä tyttöä hoitoon jonnekki, ite lähtiä sairaalaan. Sinneppä mää sitten jäinkin...
Ja osasto 11... Muuten kiva paikka, mut ku siellä ollaan niiden äitien kanssa jotka on tullu käynnistyksee tai oottamaan saliin pääsyä... Voitte kuvitella. Tympiä maata kipiänä, kun ei ne saaneet niitä supistuksia kokonaan loppumaan, mut ei ne menny kyllä pahemmaksikkaa, sitä paskaa koittaa kestää vaan, ku ei ne tehny enää mitää töitä tuolla alapäässä... Mulla on tosi matalat verenpaineet, laittovat mulle tipalla eka ringeriä ja sitte suun kautta supistusta estävää. Iltasin sain sitte opamoxia, et oisin saanu ees vähä nukkua. Ja kyllähän mä sen avulla sainkin sen pari tuntia aina...
Yks yö heräsin siihe et oli jotenki tosi huono olla ja supistuksia, hiippailin eka vessaan ja sieltä sitte kävin ettii kätilön, joka laitto mut käyrään, mut ne yövuorossa olleet siin seikkaili ympäri sitä osastoa ja ei mua se sillee haitannukkaa. Yhtäkkiä mun vointi sitte meniki tosi huonoksi, eikä kätilöö näkynykkää missää, vauvan sydänäänet alko laskemaa, sitä sitte siinä kauhulla katsoa, ku en saa kivulta sanaa suusta ja pienen syke oli enää se 80 laski koko ajan. Tätä kerkes jatkuu vähä aikaa, mut sitte sieltä se kätilö jostaki hyökkäski ja kohta siin oli toinenki kätilö ja lääkäri, minä nelinkontin lattialla, koittivat antaa ärsykettä sille lapselle hieromalla mun selkää ja teki kai ne jotaki muutaki, ei vaa oo selviä muistikuvia siitä tilanteesta. Saivat kuitenki palautettua sen sykkeen sinne 140 ja siinäpä mää sitte olin koko loppu yön ja aamun käyrässä ja seurasivat mua.
Sen kummempaa ei sitte tapahtunutkaa, limatulppa mulla irtos siellä sairaalassa. Ja pääsin päivän päästä kotia. Sen jälkee sitte oon kärsinytki aina öisin supistuksista ja mulle menee taas antibiootti, kun lapsivettä vissii tihkuu läpitte. Muutama päivä vielä ja mulla on äpkl-aika, sielä päätetää et mitä mun kanssa tehdään. Onha mulla viikkoja kassassa nyt se 36, pääsisinpä jo käynnistykseen tai sektioon, ei paljon naurata tän jatkuvan kivun kanssa elää. Muute se meniski, mutta kun ei saa NUKKUA.
Nii ja niille jotka ihmettelee, et miks mä sektioon menisin, nii mulla ekassa synnytyksessa repes kohtu kahdesta kohtaa, menetin yli puolet verimäärästä ja siin oli muitaki komplikaatioita, ei sinänsä (näillä näkymin) ois mitää estettä synnyttää alakautta, pelkään vaan taas sitä samaa härdelliä, kun sillo oli nii pienestä kiinni et ois henki lähteny.
Mut vauva voi hyvi, se on iso pötkö ja heiluu ihan hulluna. Kiva kattoo, ku kantapää näkyy tos missä enne ois ollu pallea : D. Muutenki tosi hyvi kasvanu, arvion mukaa paino sillo viime viikolla sen 2500g :). Kauhia jytky, varmaa nelikilonen kohta jo, vaikka mulle ei oo itelle tullu painoo oikeestaa ollenkaa, nii se on tommonen pökäle.
Että tällästä. Kyllä mää oon muutaki tehny, ku pelkästää ollu sairaalassa ja maannu sängyssä. Oon pessy vauvan vaatteita ja laittanu kaiken melkee jo valmiiksi sitä pikkusta varten. Ja touhunnu ton Neidin kanssa. ja lenkittäny koiraa. Mut joo, kyllä mun päivät on suurimmalta osalta sitä, et nukun. Nukun yön ja päiväunet, illallaki torkahdan ja sitte taas koko yö unta. Ja väsyttää siltiki.
Sain nii ihanan kuvan otettua tosta meidän koirasta, pitää viljellä sitä tännekki, ku tullu niin komea siitä !
Nii ja käytiin me kattomassa Randeliinin Kakeaki, voisin laittaa hienon fani-kuva-poseerauksen siitä. Tästäki on kyllä jo monta viikkoa, mut kuiteski. Näkyy siinä vauva-maha ihan selvästi : D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti